varsakuvan line © Miia S, väritys © Anne L

"Megaran varsomista odotettiin innolla. Sille oli löydetty sulhaseksi upea ja menestynyt Grim Show, ja pienokaisen suhteen meillä oli suuret odotukset. Elokuun lopulla Megara sitten päästi meidät jännityksestä ja varsoi kauniin ja varsin terhakan tammavarsan, joka sai äitinsä mukaan nimen kreikan mytologiasta. Nopeasti kävi ilmi, että varsa oli perinyt äidiltään varsin leiskuvan luonteen ja vikkelät jalat - Maeven perässä oli vaikea pysyä." – Joran Jansen, 2023

Kreikan taruissa Khimaira oli tulta syöksevä pelätty hirviö, mutta onneksi Maeve ei ole aivan yhtä hurja kuin nimi antaa ymmärtää. On se toki lujaluontoinen ja ajoittain melko temperamenttinenkin, mutta kovan kuoren alla asuu loppujen lopuksi melkoinen pehmoilija.

Maeve on itsenäinen, määrätietoinen ja rohkea varsa - voisipa joku luonnehtia sitä jopa tyhmänrohkeaksikin. Se on takuuvarmasti etunenässä tutkimassa kaikkea uutta ja kokeilemassa rajoja, niin omiaan kuin ihmistenkin, ja monet asiat tamma oppii niin sanotusti kantapään kautta. Jos joku onnistuu juuttumaan mitä mielikuvituksellisimpiin paikkoihin aidanraoista ovenväleihin, on omatoimisesti poistumassa trailerin puomin ylitse tai sotkeutunut heinäverkkoon, on kyseessä mitä todennäköisimmin Maeve. Onkin suorastaan ihme, että toistaiseksi suuremmilta vahingoilta on tämän ikuisen tutkimusmatkailijan kanssa vältytty.

Luojan kiitos Maeve ei perinyt isänsä purevaa huumoria, mutta Maevesta kyllä huomaa, että sen molemmat vanhemmat olivat melkoisen tuliluontoisia. Tammalla on ollut elämänsä alkuhetkistä lähtien vahvat mielipiteet ja jokseenkin vahva taipumus ikävystyä nopeasti, mikä ilmenee etenkin levottomuutena. Maeve ei ole ilkeä, mutta pyörittelee kyllä silmiään ja osaa näyttää pitkää naamaa, jos asiat eivät mene sen mielestä halutulla tavalla. Varsinkin sellaiset toimenpiteet kuin vuolut ja kengitys ovat Maeven mielestä maailman ikävintä puuhaa, ja helpoiten näistä selvitään rauhoittamalla. Yllättävää kyllä, vaikka Maeve saattaa ensialkuun näyttää päinvastaiselta, se tosiasiassa nauttii huomiosta ja pitkistä harjaus- ja rapsuttelusessioista - jos ei pelkää ilmeikästä ja levottomalta vaikuttavaa tammaa, saa siitä kuoriutumaan melkoisen sylihauvan kunhan vain uskaltaa paijata.

Maevella riittää energiaa. Se on kuin ikiliikkuja, joka pystyy ammentamaan loputtomasti energiaa ja paahtaa pysähtymättä aivan kuin se ei tuntisi väsymyksen käsitettä laisinkaan. Tammalla on kohtalaisen hyvät askellajit, etenkin laukka, mutta sillä on taipumusta kaahailuun ja se kuumuu herkästi.

13.02.2024 - Tiukkojen tilanteiden riiviö, kirjoittanut Jennifer Bogard (VRL-14905)
Maeve näytti siltä, että jos se olisi osannut puhua, se olisi varmasti ladellut varsin painokelvotonta tekstiä siitä, miten kohtuuton ja epäoikeudenmukainen ihminen mä olin. Se seisoi pesuboksissa pienet korvat niskaan liimaantuneina ja mulkoili mua niin, että silmänvalkuaiset vain näkyivät. Mä huokaisin syvään.

"Täälläkö se potilas oli?" kuului ääni vähän matkan päästä. Eläinlääkärimme, nuorehko nainen nimeltä Nora Visser käveli lähemmäs ja hieroi käsiään yhteen. Hymyilin väsyneesti nyökätessäni kohti pesuboksia, jossa Maeve oli aloittanut mielenosoituksellisen kolistelun.

"Täälläpä hyvinkin", sanoin ja Nora hymyili. Tämä ei ollut suinkaan ensimmäinen kerta, kun hän asioi täällä näissä merkeissä - vilkkaan hevosen kanssa kun välillä sattui ja tapahtui. Mielestäni jopa hieman turhankin usein.

"Mitäs meidän Maeve on tällä kertaa keksinyt", Nora kysyi päästyään viereeni. Se ojensi kättään pikkuhevosen haisteltavaksi ja huomasi samalla ryntäille ja etujalkoihin kuivuneen veren, joka oli värjännyt karvan paikoitellen tumman läikikkääksi.

"Vai tällaista", Nora jatkoi ennen kuin ennätin suutani avatakaan. Maeve käänteli korviaan eikä vaikuttanut olevan haaveristaan moksiskaan - se varmaankin oli sitä mieltä, että ei tässä mitään ja olisi voinut palata takaisin tarhaan rymyämään vaikka saman tien. Nora asteli peremmälle pesuboksiin ja kumartui varsan puoleen.

"Se oli rymynnyt tarhassa", sanoin ja tartuin kiinni Maeven päitsistä, jotta Noran oli helpompi tutkia tammaa (Maeve olisi mielellään maistellut Noran takin selkämystä). "Veikkaan, että se on ottanut yhteen Sorbetin kanssa. Maeve on vähän sellainen... Pahansisuinen välillä."

Nora naurahti hieman. Se kuljetti käsiään pitkin Maeven jalkoja ja tarkasteli yksitellen naarmuja, jotka olivat mitä todennäköisimmin syntyneet jonkun toisen hevosen kavioista. Silittelin hajamielisesti tamman otsaa ja odotin.

"Ei näytä pahalta", Nora sanoi lopulta. Nainen suoristautui ja laski kätensä Maeven selälle. "Naarmut ei ole syviä eikä turvotustakaan juuri ole. Näyttää siis ikävämmältä kuin mitä oikeasti on."

Huokaisin helpottuneesti. Noralla oli heppanami takin taskussa, jonka se sujautti Maevelle, ennen kuin kääntyi mun puoleeni.

"Puhdistan tuon suurimman haavan ja laitan siihen antibakteerista voidetta. Sitä on hyvä seurailla, että se lähtee paranemaan eikä tulehduksia pääse syntymään. Sinuna en olisi huolissani", Nora lisäsi vielä ja taputti mua olkapäälle.

"Kiitos", virnistin ja tein tilaa, jotta Nora pääsi ulos pesukarsinasta.

"Eipä mitään", nainen vastasi ja hymyili. "Varsojen kanssa on vähän tällaista."

"Niin on", sanoin ja virnistin sitten hieman pahoittelevasti, "Siitä puheenollen... Et haluaisi vilkaista Willyäkin? Sillä vuotaa silmä."