"Alt oli sellainen varsin tavallisen näköinen puoliveriori. Rautiaasta tähtipäästä sattui vinkkaamaan eräs belgialainen tuttumme, ja koska orilla oli osoittanut potentiaaliaan 160cm radoilla, ei ostopäätöstä tarvinnut miettiä kauaa - varsinkin, kun hinnasta päästiin yhteisymmärrykseen." – Joran Jansen, 2021

Alt. Lyhyt ja ytimekäs nimi, joka sopii tälle hevoselle kuin nenä päähän. Alt on luonteeltaankin varsin suoraviivainen, lyhyt ja ytimekäs - siltä uupuvat täysin kaikki turhat krumeluurit ja venkoilut. Se on sellainen vanhan liiton jäyhä ja hillitty herrasmies, joka ei perusta ylimääräisestä humputtelusta - asiat hoidetaan ja se siitä.

Alt on varsin järkeväluontoinen ja tasainen ori. Hoitotoimenpiteet, kuljetukset, lastaukset, raspaukset, you name it - kaikki sujuu rutiinilla ja järkähtämättömällä tyyneydellä. Ei ole sellaista asiaa, joka saisi tämän oripojan pois tolaltaan tai hötkyilemään - pahimmassa kisahulinassakin Alt on täysin zen eikä korvaansa lotkauta ympäröivälle paineelle.

Onkin kiintoisaa, miten näin tyynellä orilla riittää kisatemperamenttia ponnistaa itsensä jopa 160cm radoille saakka. Ori on hyvin tasainen myös kentillä, mutta vaatii myös ehdottoman tasaisen ja varmaotteisen ratsastajan. Se ei luonteestaan huolimatta ole mikään automaatti, vaan ikään kuin edellyttää samanlaista mielenlujuutta ja määrätietoisuutta myös ratsastajaltaan. Mikäli ratsastaja pyrkii vain vapaamatkustamaan, sen kyllä huomaa nopeasti - Alt kun ei sellaisia yhteistyökumppaneikseen kelpuuta.

Sukuselvitys tulossa

02.12.2023 - Raven Crossing GOLD, kirjoittanut Jesse Jansen (VRL-14905)

Latvia oli selvästikin mahdollisuuksien maa. Korpinkulun kartano oli mahtavan näköinen, jylhä kivirakennus hiveli silmiä ja pihapiiri oli tilava ja hyvin pidetyn näköinen. Kyllä tällaisen olisi kelpuuttanut asuinpaikaksi, vaikkakaan se ei aivan vetänyt vertoja meidän Groenendaalillemme.

Matka tänne oli ollut pitkästyttävä - kuten matkat yleensäkin - mutta asetuttuamme taloksi ja päästyämme kisatunnelmaan olo oli jo huomattavasti rentoutuneempi. Majoitus ei ehkä vastannut aivan niitä puitteita, mihin olin tottunut, mutta ruoka oli hyvää ja Raven Crossing oli jälleen kerran vetänyt puoleensa kansainvälisiä ratsastajatähtiä, joiden kanssa oli aina miellyttävää verkostoitua.

Alt oli hyvä valinta ratsuksi näihin kisoihin. Ori oli huippukunnossa ja lisäksi vakaa, jolloin sain itse paljon enemmän aikaa vain olla. Toisin kuin Doran kanssa, Altin kanssa ei tarvinnut jännittää, mitä se keksisi seuraavaksi tai milloin se järjestäisi jotain ylimääräistä meidän päidemme menoksi. Anna oli mielellään lähtenyt groomiksi, kun kuuli, että lähtisin Altin kanssa kisaamaan. Mielelläänhän tytöt aina lähtivät, mutta olin pistänyt merkille, että Doran kohdalla ei ilmennyt samanlaista innostusta kuin muutoin yleensä.

Alt oli ehkä aiemmin ollut hiomaton timantti ja kaikessa geneerisyydessään melko huomaamaton, se jäi herkästi luonteikkaampien ja persoonallisempien hevosten varjoon, mutta hiljalleen siitä oli muodostumassa oma luottoratsuni Doran rinnalle. Meillä tulisi olemaan vielä pitkä, yhteinen taival edessämme.

Joachim kuljeskeli levottomana ympäriinsä ja Jen seurasi sen perässä kuin iilimato. Joachim kyllä tiesi, mistä naruista vedellä, ainakin Jenniferin kohdalla. Tyttörukka ei varmaan ymmärtänyt, että Joachim oli kiinnostunut siitä ainoastaan siinä mielessä, että sinisilmäistä blondia pystyi juoksuttamaan kuin pässiä narussa. Sellaisia tytöt nyt olivat muutenkin, ne suorastaan tappelivat siitä, kuka sai lapata paskaa tai hoitaa hikiset hevoset treenien jälkeen, jos minä tai Joachim käskettiin. Mutta Jen oli vielä tavallistakin sitkeämpi tapaus. En tiennyt, oliko se päättäväisyyttä vai silkkaa typeryyttä.

“Lakkaa ravaamasta, Joachim. Saat minutkin levottomaksi.”
Joachim pysähtyi, suki hiuksiaan taakse ja veti kasvoilleen koppavan hymyn.
“Voi, suonette anteeksi, teidän ylhäisyytenne”, se sylkäisi ja kohotin sille kulmiani yllättyneenä. “Se, että sinulle siirtyminen korkeampiin luokkiin sujui kuin vettä vain, ei tarkoita, että se olisi sitä minulle.”

Naurahdin huvittuneesti ja kävelin pikkuveljeni luo. Joachimin silmissä oli uhmaa – sellainen se oli ollut pienestä asti. Uhmakas, jopa riitapukari. Stressi ei sitä imarrellut.

“No mutta, jännittääkö noin kovin, pikkuveli”, kysyin ja taputin Joachimin selkää. Se väisti kauemmas ja oikoi takkinsa kaulusta, mutta sen ilme oli hieman pehmennyt.
“En vain halua näyttää narrilta”, se sanoi ja vilkaisi Jeniä, joka kiiruhti heti lohduttamaan:
“Et sinä näytä narrilta!”

Pyöräytin silmiäni niin, ettei Jen sitä nähnyt. Kääntyessäni vilkaisin vielä Joachimiin ja vinkkasin silmää.
“Autossa on Macallania – mutta suosittelen todella, että nautit sitä vain vähän. Ihan vain jännitystä helpottamaan.”

Anna teki kaiken helpoksi. Saatoin keskittyä täysin vain itse kisasuoritukseen, Anna hoiti kaiken muun. Alt oli puunattu komeaksi, sen punertava karva kiilsi ja harja oli siisteillä sykeröillä. Suurikokoisen orin selässä tunsin oloni itsevarmaksi, kun siirryimme verryttelyyn ennen omaa vuoroamme. Vastassa oli kovia nimiä, missään nimessä ei pitänyt aliarvioida niitä, mutta Alt oli viime aikoina ollut niin kovassa vedossa, että olin varma sen antavan tänäänkin parastaan.

Mikäli näin oli, merkitsi se melko varmasti uutta ruusuketta sen palkintoseinälle, ja hyvässä lykyssä palkitsisin Annankin hyvää hyvyyttäni - ehkäpä nainen saisi jatkossa pestin Altin vakituisena groomina.